Herkuttelua ja hyvästejä

Porukka oli illalla käynyt Tropicanassa, joten lykkäsimme aamun lähtöä tunnilla. Tuula kertoi, että Tropicanan ohjelma oli uusittu ja meno mahtava, hyvä näin, itse keräsin voimia hotellissa ja kirjoittelin tekstejä. Saavuttiin Santa Claraan tunti myöhässä, joten missattiin sikaritehdas, pitää hoitaa myöhemmin… Saatiin sen sijaan pienen odotuksen jälkeen oma kattaus Los Caneyes -ravintolaan. Pitää myöntää, että ruoka Kuubassa on parantunut mahtavasti vuosien kuluessa, nytkin pöytä oli enemmän kuin korea. Chen monumentti on aina veroisensa, eräs matkan huippuhetkistä ja porukka kuunteli kiltisti, kun yritin valottaa Chen elämänkerran loiston ja kauhun hetket. Jatkoimme Remedioksen kautta kohti Cayo Santa Mariaa. Siellä yllätti illalla mahtava akvaattinen baletti.

Lauantai

Reissun toinen vapaapäivä sujui aamujumpan ja vauhdikkaiden tanssitreenien tahdissa. Meri oli lähes tyyni ja saatoimme nauttia Cayo Santa Marian mahtavasta rannasta. Lähes valkoinen hiekka ja turkoosin värinen meri tekee sanattomaksi, rentoutumista parhaimmillaan. Lene räväytti tanssitreenit altaalle ja meno oli mahtava, muilla riitti katsomista. Pieni, mutta tehokas sikariklubimme kokoontui baarissa siemaillen seitsemän vuotista rommia ja tuprutellen Guantanameraa. Ei hassumpaa!

Sunnuntai

Tuuli yltyi ja tuli parisen tippaa vettä juuri, kun meidän piti lähteä katamaraanipurjehdukselle. Lenen aamutreenit vedettiin punaisten lippujen liehuessa rannalla. Muutama aristeli ilmoja ja jäi hotelliin. Toisin kävi heti kun selvisimme delfinaarion aamukastelusta. Sää muuttuikin loistavaksi ja rohkeimmat antautuivat delfiinishow’n houkutuksiin. Pusu poskelle ja kunnon kosketukset, aivan mahtavaa, ovathan nuo valtameren kiitäjät niin lystikkäitä.

Lounas yllätti jo toisen kerran matkan aikana, täydellistä hummeria, eikä mitään pieniä paljoa vaan täyttä tavaraa. Kuuban kalaonni on ilmeisesti kääntynyt. Itse purjehdus tehtiin sitten ihan omalla katamaraanilla, muut eivät hengittäneet niskaan… Tyylikästä!

Maanantai

Nyt mentiin takaisin mantereelle Caimarinin sikaritehtaan kautta, lounas Granjitassa ja sitten kaasu pohjaan kohti Camagueytä, jossa kaupunkikierros sattui hyvään aikaan. Illan hämärtyessä sokkeloinen kaupunki teki satumaisen vaikutuksen ja stadin julkkistaiteilija Ileanan kotistudio säväytti, samoin Campanan illallinen, matkan viimeinen. On aina kiva nähdä, kuinka ventovieraat kahden viikon kierroksen jälkeen ovat sulautuneet yhteen: juttu luisti ja nauru raikui. Camagueyn pihvitkin olivat maineensa veroiset. Torilla sitten sekakuoromme räväytti Kuubalaisen seranaadin kaikkien kuubalaistenkin korville, loistava tyylinäyte! Sikariklubin istujaiset käytiin sitten oikein isolla porukalla, koska jäseniksi hyväksyttiin myös rommin nautiskelijat. Ei mennyt myöhään, mutta hauskaa oli!

Tiistai

Ulosajo kentälle meni mallikkaasti, 200 kilsaa kolmessa tunnissa. Vedin kyselytunnin ja Kuuban kriisin jännitysnäytelmä. Loppupuheeni teema oli kuten aina ennen “Lapsissa Kuuban tulevaisuus”. Päättäkööt he aikoinaan mitä tuleman pitää ja lopuksi Castro-sitaatti: “Ensikin yönä nukkuu Keski- ja Etelä-Amerikassa yli viisi miljoonaa lasta kaduilla ilman tietoa ja toivoa – mutta yksikään heistä ei ole kuubalainen! Siihen se sitten loppui kaikkien aikojen pisin Kuubalainen Serenadi -kierros, 3000 kilometriä 14 päivässä, mutta ei yhtään kuollutta hetkeä. Tulipa saarnattua 56 tuntia. Haikea olo, kun esirippu laskee. Mukava ja värikäs porukka, nähdään kesäjuhlissa! Samanaikaisesti Finnair rullaa Holguinin kiitoradalle, tulossa 40 uutta Kuuban valloittajaa. Show must go on!