Blogi 4/2020 – 15.5.2020

Folke Westin Matkassa

Matka jatkuu! Nyt aukesi jo Baltian maat Eesti, Latvia ja Liettua työpaikka- ja sukulaismatkailulle! Yhtenäinen blokki jonka rajojen sisäpuolelelta löytyy paljon upeita matkailukohteita, kunhan ehkä piakkkoin avautuu  myös normaali matkailu. Tallink lisäsi jo vuorojaan Helsingin ja Tallinnan välillä.

Suomi ei kuitenkaan ainakaan vielä ole lämmennyt Baltian kuplan avaamiseen normaali matkailulle. Sama pätee pohjoismaihin , työ- ja sukulaismatkailu sallitaan mutta normaali matkailu ei toistaiseksi ja kun katsoo Ruotsin korona numeroita niin pysykööt toistaiseksi kiinni!

Lauantaina Italia ehti ensimmäisenä  julistamaan aikataulua rajojen avaamisesta nyt että sinne pääse matkustamaan EU kansalaiset 3.6. alkaen. Miten sinne sitten mennään se selvinnee piakkoin   aloittaisiko jopa Finnair lentoja sinne?

Kreikka taasen on tehnyt aloitteen että Korona testattuja matkailijoita sallittaisiin puolin ja toisin – Suomi kuulemma harkitsee. Rapakon toisella puolella Kuuban lukemat ovat kirkkaasti Amerikan parhaimmat – ongelma on vain miten sinne pääsee.

Tämä vaatii kansainvälisiä lentoja jotka toistaiseksi ovat kortilla. Näillä näkymillä KLM – Air France kuitenkin avannee liikenteeen Kuubaan 15.7. alkaen. Mikä olisi suurihelpotus Kuuballe – maa tarvotsee kipeästi lisätuloja! Ohessa Kuuban tuoreet 18.5. Korona tilastot vertailussa Suomi:

Kuuba tartunnat: 1887 tehohoidossa, 33 kuolleita yhteensä, 79. väestö 11.5. milj. Suomi tartunnat 6380 tehohoidossa 34 kuolleita yhteensä 300, väestö 5.5 milj. Kuubassa viimeiset 7 vrk vain 2 kuolleita!

Suomessa kapakat aukaevat 1.6. Toivottavasti tämä elinkeino toipuu! Hiljaa hyvää tulee. Koettakaa kestää – jospa säät lämpiäisi Suomessakin jossain vaiheessa!

Sillä väliin nauttikaa tämän viikon nojatuolimatkasta tarjolla kiehtova Tansanian Safari! Venceremos! Folke W.

Folken Nojatuolimatkat

Lähde mukaan huikealle safarille Serengetin tasangolle seuraamaan tuhansien villieläinten vuotuista vaellusta, jota vaanivat nälkäiset leijonat  ja koe miten Ngoron- goron laaksossa uhanalaiset eläimet elävät näennäisessä idyllissä vaikka pinnan alla kytee olemassaolon raju taistelu. Koe aitoa seikkailua  Folke Westin nojatuolisafarilla  NYT vuorossa alkuperäinen Tanzania safari ohjelma You Tubessa,!

Klikkaa allaolevista ruudokoista osa 1 ja osa 2  niin olet mukana nojatuoli safarilla.

VIVA JOSE MARTI!

Kuuban kansallis sankari vailla vertaa on Jose Marti 1853- 1897. Vannoutunut vapaustaistelija joka uhrasi henkensä Kuuban itsenäisyyden puolesta. Hän oli myös oppinut filosofi ja herkkä runoilija joten julkaisemme sarjan hänen mietteitä jotka soveltuvat nykypäivään ! Kuten alla oleva mietelause koskien opettajan työtä.

“Opettaminen on ennen kaikkea kutsumistyö joka vaatii paljon rakkautta”

Viikon Matka

Kuubalainen Serenadi – Koko Kuuban kiertomatka

Lähdöt 22.11- 8.12.2020 ja 14.02- 28.02.2021

Havanna- Vinjales – Santiago – Cobre – Bayamo – Las Tunas -Camaguey – Santa Clara – Cienfuegos – Trinidad  – Playa Giron – Playa Larga – Havanna

Matkanjohtajana Folke West ja liikunnanohjaajana Lenemarbel Benavida.

Teatro Alicia Alonso Cuba

1. Päivä.
Lähtö Helsingistä aamutuimaan, koneenvaihto Amsterdamissa, saapuminen myöhään iltapäivällä Havannaan, Matkainfo, majoittuminen ja Illallinen (I)

2. päivä, Ernst Hemingwayn jäljillä ja jenkkiraudoilla Havannaa kiertämään

Havannan kaupunkikierros tehdään komeasti 50‐luvun amerikanraudoilla Lounas Hemingwayn tapaan ja legendaarinen kolmen torin kävely vanhassa kaupungissa.Mojitot nautitaan La Bodeguita del Mediossa sekä daiquirit La Floriditassa aivan kuten rakastettu kirjailija aikoinaan. Vierailu Hemingwayn kotikartanossa Finca Vigiassa sekä Cojimarin kalastajakylässä, josta Ernst sai aiheen Nobel palkinnon voittaneellel kirjalleen Vanhus ja Merei. (A,L)

Kuuba vanhat autot
Havanna Ernst
Havanna
Kuuba majakka

3. päivä, Kappale kauneinta Kuubaa

Aamulla varhain lähdetään kohti Kuuban läntisintä provinssia Pinar del Rioa. Nähdään UNESCON suojelema luonnonkaunis Viñalesin laakso sokeritoppavuorineen. Käydään intiaanien luolassa, Ihaillaan jättimäistä Frida Kalhon suunnittelemaa kalliomaalausta ja nautitaan ekolooginen maalaislounas sekä vieraillaan Beniton sikarifarmilla. Retken päätteeksi kävellään läpi Viñalesin viehättävän maalaiskylän. Paluu Havannaan illansuussa. (A, L)

Vinjales cigar leaves
Kuuba luonto - vinales laakso

4. päivä, Sankareiden kaupunki
Aamulla varhain lento Santiago de Cubaan, jota ansioituneesti kutsutaan sankareiden kaupungiksi sillä täältä juontavat juuriaan useat vallankumoukselliset kapinat ja kumoukset vuosisatojen varrella. Päivän retkellä nähdään Vallankumousaukio ja San Pedron 1600-luvun linnoitus. Lounaan jälkeen vieraillaan Velasquesin palatsissa sekä upeassa Santiagon katedraalissa, molemmat lajissaan Kuuban vanhimpia. (A, -L)

Patsas
Santiago de Cuba

5. päivä, Oodi vallankumoukselle

Päivän retkellä nähdään Santiagon tärkeimmät historialliset nähtävyydet.San Juan kukkulan taistelutanner, Moncadan linnoitus,  Santa Ifigeniansankari  hautausmaa, jonne m.m. Jose Marti ja Fidel Castron ovat haudatut. Lounas nautitaan kalastajen Granma  saaressa ja sen jälkeen kevyt kävely vanhassa kaupungissa Kuuba on musiikin suurvalta ja Santiago sen kehto, joten vieraillaan Casa de la Trovassa kuuntelemassa perinteistä paikallista soittoa. (A, L)

Santiago retki
Santiago de Cuba

6. päivä, Vapaa päivä Santiagossa

Nyt on aikaa nauttia hotellimme upeista uima-altaista tai syventyä Santiagon kulttuuri antimiin ja kaupallisiin houkutuksiin. Patikoinnin ystäville suositellaan La Gran Piedralle vaeltaminen. (A)

Santiago de Cuba

7. päivä, Kuuban kansallispyhimys ja Bayamo–Kuuban itsenäisyyden kehto

Aamulla varhain ajetaan läpi Sierra Maestran solan kohti Cobren kylää, jossa Kuuban kansallis pyhymyksen Virgen de Caridadin katedraali. Sieltä jatkamme alas tasangolle Bayamon kaupunkiin, joka on Kuuban toiseksi vanhin. Tutustutaan kävellen kaupungin historialliseen keskustaan ja poiketaan Casa de la Musicassa ihailemassa vauhdikastamusiikki esitystä. Poiketaan seuraavaksi Las Tunasin kaupunkiin,jossa vieraillaan Barbadoksen lentoturman museossa ja lounastellaan. Sieltä matka jatkuu Camagüeyhin jonne saavutaan illan suussa ja majoitumme keskustan kävelykadulla v sijaitsevaan hotelliin. (A L)

Katedraali

8. päivä, Camagüey – maalaus- ja kuuvaamotaiteen tyyssija kirkkojen kaupunki

Tänään tutustutaan kävellen Keski-Kuuban vireään kulttuurikeskukseen, Camagüeyhin, joka on kuuluisa ennen kaikkea luovista taiteilijoistaan.Kaupungin keskustaa sävyttää pittoreskit torit ja upeat patsaat ja vieraillaan pitkin päivää ateljeissa ja museossa  Musiikin vauhdittama  lounas El Pasossa. (A L)

Camagüeyh

9. päivä, Vallankumoussankari Che Guevara
Matka jatkuu läpi maaseutukylien ja viljelysten kohti Santa Claran kaupunkia. Perillä tutustutaan Che Guevaran mahtavaan monumenttiin, mausoleumiin ja museoon. Tämä argentiinalainen tohtori tuli maailmankuuluksi vallankumousfilosofina ja armottomana taistelijana. Santa Clarassa hän saavutti joulukuussa 1958 suurimman voittonsa, joka ratkaisi vallankumoussodan joten Santa Clara tunnetaankin Che Guevaran kaupunkina. Illallinen ja yöpyminen (A, P)

Che Guevara muistomerkki
Che Guevara
Che Guevara muistomerkki

10. päivä, Ripaus Ranskaa

Aamulla jatketaan kohti Cienfuegosin kaupunkia, jonka upea keskustori tarjoaa ranskalaisvaikutteista 1800‐luvun arkkitehtuuria. Kaiken komeuden kruunaa Kuuban merkillisin rakennus, sokeriparoni El Vallen hämmästyttävä palatsi, joka sijaitsee Punta Gorda niemimaan kärjessä, jossa nautitaan cocktailit ja lounas. Seuraavaksi vieraillaan  kasvitieteellisessä puutarhassa, josta jatkoTrinidadiin. Majoittuminen Casa Particular –kotihotelliin suo ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua paikallisten elämään ja olosuhteisiin. (A,L)

Cienfuegos El Vallen Palatsi
Kuuba serenadi palatsi

11. päivä, Trinidadin hurma ja Anconin ranta
Aamiainen. Trinidadin pastellinsävyiset talot ja upea keskustori palatseineen heijastavat 1800‐luvun vaurautta ja kaupunki on eittämättä parhaiten säilynyt Espanjan siirtomaavallan kaupunkikokonaisuus Kuubassa. Tutustutaan mukulakivikujia kävellen idylliseen vanhaan kaupunkiin ja vieraillaan Museo Romanticassa. Lounaan jälkeen lähdetään iltapäivällä Anconin viisi kilometriä pitkälle rannalle nauttimaan 26 asteisesta merivedestä. Illalla rentoudutaan suosituissa musiikkibaareissa, joiden houkuttelevat rytmit tanssittavat halukkaita aamuyöhön saakka. (A,L)

Trinidad
Trinidad
Trinidad

12. päivä, Vapaapäivä Trinidadissa

Mahdollisuus patikointiin Topes de Collantesin vuoristossa tai  pyöräilyretkeen lähikyliin ja Anconin rannalle, tai sitten vain pistäytyä  Trinidadin ateljeissa ja markkinakaduilla.Illemmalla halukkaille Lenen tanssitreenit ja taitojaan voi sitten testailla musiikki klubeilla (A)

Guanayara vesiputous
Trinidad auringonlasku

13. päivä, sikojenlahti ja krokotiili farmi

Aamulla matka jatkuu kohti Playa Gironia. Vieraillaan taistelutantereella ja sotamuseossa, joka kertoo Kuuban kohtalon hetkistä, vuonna 1961 käydyistä Sikojen Lahden taisteluista. Retki lounas syödään metsälammen äärellä, Pesca de Cueva ravintolassa. Käynti Zapatan mielenkiintoisella Krokotiili farmilla, josta jatketaan Havannaan ja majoitumme tuttuun Melia hotellin.

14. päivä, Kauniiden taiteiden päivä

Vieraillaan Havannan valtavassa Artesania-taidehallissa, missä on tarjolla Kuuban suurin valikoima taidetta, käsitöitä ja neuleita. Sieltä on vuorossa Kuuban maalaustaiteen mekka Museo Arte Nacional, jossa on esillä häikäisevä kokoelma paikallistaiteen aarteita vuosisatojen varrelta. Lounas vanhassa kaupungissa josta siirrytään Callejon de Hamelin taidekujalle, joka esittelee afrikkalaisen Santeria uskontoon ja perinteisiin liittyvää taidetta. Illalla mahdollisuus lisämaksusta nähdä Kuuban mahtava Tropicana kabaree, joka on tansittanut Kuubaa maailmankartalle vuodesta 1939 alkaen. (A, L)

taide
Gitana Tropical
tanssi

15. päivä, Fusterlandia taidekorttelit ja Hasta la Vista

Mahdollisuus nukkua pitkää keräten voimia kotimatkaan. Puolelta päivin tutustutaan Fusterlandia nimiseen taideprojektiin. Kyseessä on kuubalaisen monitoimitaitelijan Ben Fusterin projekti, joka on vuosikymmenten uurastuksen aikana muuttanut kokonaisia asuinkortteleita fantasiamaailmaksi, jossa hän ja naapurit asuvat utopististen taideteosten ympäröimänä. Jäähyväislounaan jälkeen siirrytään lentokentälle –  kotimatka alkaa !

Taide
Fusterlandia taidekortteli

16. päivä
Saapuminen Helsinkiin. Unohtumaton kuubalainen serenadi on nähty ja kuultu – nyt on muistojen ja kuvien aika.

Ateriakoodit: A – aamiainen, L – lounas, P – päivällinen, PH – puolihoito, TH – täysihoito, AI – all inclusive

Kuuba kiittää ja kumartaa !

Kiertomatkan hinta : 3496 / 2 hh sis puolihoito , singlelisä 500.-

Tiedustelut : folkewest.travelclub@gmail.com 0452684066

Myynti : www.lomalinja.fi puh 0102898103

Kuuba matka

Ainon kulttuurikulma

Hola Amigos olen Aino Hynynen !  Opiskelin espanjaa ja kuubalaista kulttuuria Havannan yliopistossa ja vuonna 2018 valmistuin maisteriksi Lontoon yliopistosta pääaineenani Kuuban kulttuuritutkimus! Havanna on minulle kuin toinen koti ja kuubalainen elämänmeno lähellä sydäntäni!

Kuuban värikäs ja monimuotoinen kulttuuri tarjoaa runsaasti taide-elämyksiä ja Havannassa kulttuurin eri muodot ovat vahvasti esillä katukuvassa. Vanhan kaupungin kadut ovat pullollaan taidegallerioita ja elävästä musiikista saa nauttia ravintoloiden terasseilla. Kulttuuria Havannassa on niin paljon, että tekeminen ei varmasti lopu reissulla kesken, mutta jos aikaa on vähän suosittelen ennen kaikkea Kuubalaisen taiteen museota, sieltä on hyvä ponnistaa Kuuban taiteen maailmaan…

Fábrica de Arte Cubano (Calle 26 entre 11 y 13)

La Fábrica de Arte Cubano (FAC) on kulttuurikompleksi, joka yhdistää taidegallerian, baarin, ravintolan, konserttisalin ja elokuvateatterin. Joka kolmas kuukausi vaihtuva taidenäyttely esittää kuubalaisten nykytaiteilijoiden teoksia keskittyen valokuviin, kokeelliseen taiteeseen ja maalauksiin. Aina esillä on jotain yllättävää, ja yleensä yhteiskunnallisia aiheita käsitteleviä teoksia. Illanviettopaikkana La Fabrica on mitä mainioin, kuvataiteen lisäksi yleisö saa nauttia elävästä musiikista viikonloppuisin alakerran salissa.

El Ojo del Ciclón (O’Reilly 501)

Tämä yksityinen taidegalleria on kuin oma surrealistinen maailmansa. Taiteilija Leo D’Lázaron ja muiden nykytaiteilijoiden kokeelliset teokset ovat mitä tahansa vanhasta jääkaapista valokuva-kollaaseihin, yhteisenä teemana kierrätettyjen materiaalien käyttö. Tämä on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Sisään voi kävellä maksutta ja taiteilijat kertovat mielellään teoksista.

Lisää menovihjeitä seuraavassa blogissa! Sillä väliin ihailkaa  allaolevaa  Kuuban Mona Lisaa, Viktor Manuelin mestariteosta La Gitana Tropical.  Lähemmin tvattavissa Havannassa Museo Nacional de Bellas Artesissa  – Kuuban taiteen museossa!

Hasta la vista!  Aino H

Gitana Tropical

Eijan karanteeni Kuubassa

Olen Eija Mäkinen ja oleskelen tällä hetkellä Kuubassa. Seuraan maan tapahtumia paikan päältä koronakriisin aikana ja pyrin kuvaamaan paikallista arkea teille nähtäväksi. Voitte seurata matkani kokemuksia viikottain . Alkuun selvitettäkööt miten jouduinkaan jäämään Kuubaan! 

Asun vakituisesti Espanjassa ja tulin sieltä omatoimi matkalle Kuubaan 8.3. Alunperin minulla oli paluu 18.3 Air Euroopalla mutta se lento peruutettiin ja tarjottiin tilalle paluuta 5.4.  Sillä välin Finnair tarjosi lentoa 31.3. Helsinkiin mutta minähän halusin kotiini Espanjaan enkä Suomeen koska karanteenin vuoksi en olisi päässyt jatkamaan  Espanjaan.

Samaan aikaisesti julistettiin Kuubassa ulkomaalaisille karanteeni / ulkona liikkumiskielto  joten haaveet vapaasta Havannasta sai haudata. Sittemmin Air Europa perusi myös minun lennon 5.4.  mutta lupasivat Havnnan toimistosta olla yhteydessä, Mutta kun sieltä  ei mitään kuulunut sainkin tiedon Espanjasta että viimeinen kone oli lähtenyt ilman minua, mutta että ei syytä huoleen sillä 17.5 olisi seuraava lento. Kuitenkin selvisi  hetki sitten  että sille lennolle  hyväksytään vain Espanjan kansalaisia, Joten Havanna “lomani” jatkuu  toistaiseksi.

Odotan kadulla uuteen asuntoon pääsyä. Poliisit ehtivät ennen vuokraisäntää ja minut vietiin poliisiasemalle, kuulustelun jälkeen pääsin pois.

Maisema asuntoni ikkunasta

Leipäkauppa, josta aiemmin ostin leipää. Myymälä suljettiin Koronan vuoksi  ja nyt leivän osto sujuu jonottamalla lähi leipomoon.

Paikallisia hedelmiä ja vihanneksia löytyy toreilta mutta  monet muut elintarvikkeet joutuu jahtaamaan

Poliisipartio valvomassa kansalaisia ostoskadulla -etäisyydet pitää muistaa ..

Sunnuntaipäivän hiljainen katutunnelma 

Kananmunia on välillä vaikeata löytää ja jos onnistaa  pitää ostaa koko kartonki. Tämä kauppias löytyi sattumalta sunnuntai kävelyllä.Kiinni veti

Alkuvaiheen jonotusta, vielä ei osattu pitää turvaväliä ja kaikki halusivat tähän saippuakauppaan

Päivän ostosreissu tehty. Tonnikala oli melko tyyristä, mutta päätin hemmotella itseäni

Viikon kilpailu

Viikon Kilpailu on kaksiosainen: Tunnusta tämän klassikko auton merkki ja vuosikerta – saa myös veikata. Kaikki ovat mukana arvonnassa jossa palkintoina Kuuba lippis, ranneke ja miniatyyri auto, Kuten huomaatte toinen kuva on auton takaa eikä edestä sillä siellä luki auton nimi kissan kokoisin kirjain.

Toisessa kilpailu tehtävässä tällä kertaa  ei tunnusteta rakennusta vaan  henkilöä jonka kanssa  istumme Lenen kanssa puistopenkillä Havannassa v. 2011. Tässä kilpailussa  samat palkinnot, voit osallistua molempiin kisoihin tai jompaan kumpaan ! BUENO SUERTE ! 

Saludos de Lene!
Hola Amigos ! 

Hola Amigos ! 

Näin karanteeni ja ulkonaliikkumis rajoituksien aikana löytyy yhtäkkiä paljon  aikaa siivota komeroita ja kaivaa esiin m.m. vanhoja valokuvia ja vaatteieta . Itse hämmästyin kokoelmieni runsaudesta ja pesukone on nyt käynyt kuumana unohtuneiden vaatteiden kanssa . Lämmin sää on jatkunut Havannassa  + 30 ja ellei sada niin kaikki kuivuu nopeasti ! Oheisessa kuvassa vedän aamujumppaa Varaderossa maaliskuussa 2020. Oi niitä aikoja !!

Mieleeni kävi että mennyt sesonki täällä Havannassa oli tosihyvä aina tuohon huhtikuun alkuun asti jolloin rajoitukset astui voimaan. Olen nyt pitänyt meidän Casa Paricularia Manrique 15 auki  vajaa kaksi vuotta ja olemme saaneet yli 60 varausta ainostaan Suomesta.  Kämpän kunnostaminen oli vienyt ennen sitä toista vuotta johtuen rakennus tarvikkeiden huonosta saatavuudesta. Muttta kuten allolevasta keittiökuvista kuvista saattaa päätellä lopputulos on hyvä vaikkapa kovan työn takana sillä kaikki tarvikkeeet piti kantaa neljänteen kerrokseen. Onni onnettomuudessa on se että Korona osoui kesäkaudelle jolloin kysyntä on muutenkin alhaista. Syyskaudesta tulee varmaan ihan hyvä silllä sekä Suomi että Kuuba ovat hoitaneet Korona taistelun mallikkaasti.

Ulkonaliikkumista on rajoitettu m.m. siten että ruokaostoksia varten on jaettu talouksiin yksi kortti, eräänlainen kulkulupa, jota ostosreissulla on esitettävä kaupan ovella. Eli ilman korttia ei pääse myymälöihin- näin yritetään välttää turhia ruuhkia. Toimenpide oli tarpeen sillä pitää muistaa että Havannassa on yli kaksi miljoonaa asukasta. Sinänsä kuubalaiset ovat hyviä ja kurinalaisia jonottajia. Sitä on harjoiteltu vuosikymmenien varrella. Nyt tuo turvaväli hiukan harmittaa koska se haittaa keskustelua ! Jonottaessa on aina ennen toiminut Kuuban viidakkorumpu ja nyt juorut joutuu jakaamaan turhan monille kuuntelijalle.

Hasta la Vista! Vemos pronto !  Lene 

P.S Vasemmanpuolinen kuva on keittiö ennen remonttia.

Majotus Havannassa - keittiö
Folke ja Lene

Viikon Kuuba biisi

Yleisön pyynnöstä uusimme tuon ” Cuba es un Musica vital ” jossa varsinkin Omara hohtaa intoa ja taitoa ! Nauttikaa !! Se alla voitte myös klikata Buena Fe Duon kulttimaineeseen noussut Silvio Rodrriguesin biisin La Tempestad !

Aiemmat viikon Kuuba biisit on tarjolla tässä. Kikkaa tekstiä ja nauti:

La Tempestad – Buena Fe y Silvio Rodríguez